Analyysi työeläkeyhtiöiden legitimiteetistä

║ Kirjoittanut: Heidi Kiikka ║

Tässä blogisarjani toisessa osassa analysoin työeläkeyhtiöiden legitimiteettiä teoreettisen viitekehyksen pohjalta. Työeläkeyhtiöt valikoituivat esseeseeni siksi, että puolijulkisina yhtiöinä, ja suomalaista sosiaaliturvaa toteuttavina yhtiöinä, niillä näyttää olevan kiinnostusta kilpailla markkina-asemista suomalaisille eläkkeensaajille kuuluvalla varallisuudella. Finanssivalvonta puuttui jo Ilmarisen toimintaan loppusyksystä 2019, ja muut yhtiöt joutuvat erityistarkastukseen vuoden 2020 aikana. Mielestäni tällaista toimintaa voi vähintäänkin pitää epäeettisenä, mahdollisesti jopa korruptiona. Haluan analysoida tätä asetelmaa legitimiteetti-käsitteen kautta.

Lue blogisarjani ensimmäinen osa: Miten organisaation legitimiteettiä arvioidaan? 

Lue myös muut blogini eläkeyhtiöistä: 1) Analyysi: Työeläkeyhtiöiden vastuullisuus 2) Mitä työeläkeyhtiöiden viestintä paljastaa? 3) Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria 4) Eläkealan megatrendit 5) Megatrendien vaikutukset eläkeyhtiöiden viestintään, sekä 6) Johtopäätökset megatrendien vaikutuksesta pankki- ja eläkealaan.

Työeläkeyhtiöiden legitimiteetin tarkastelu

Tarkastelen seuraavaksi sekä eläkeyhtiöiden legitimiteetin arviointia että legitimointistrategioita aiemmin käsittelemäni teoreettisen viitekehyksen kautta.

Työeläkeyhtiöt toteuttavat suomalaista sosiaaliturvaa. Eläkeyhtiöiden legitimoinnin lähteinä toimivat siksi Sosiaali- ja terveysministeriö (STM), laki työeläkevakuutusyhtiöistä, Finanssivalvonta (FIN-FSA), nykyiset ja tulevat eläkkeensaajat, media, suuri yleisö, yhteiskunta sekä eläkeala, johon kuuluvat esimerkiksi kolmikantajärjestelmä, Työeläkevakuuttajat TELA ry ja Eläketurvakeskus (ETK).

Eläkeyhtiöiden mandaatti perustuu keskinäisen vakuutusyhtiön tai vakuutusosakeyhtiön yhtiömuotoon. Eläkeyhtiöt toimivat julkisen ja yksityisen alan rajamailla, puolijulkisina yhtiöinä. Jo näistä lähtökohdista käsin voidaan löytää legitimiteettiä kyseenalaistavia teemoja, kuten: Toimiiko puolijulkinen yhtiömuoto julkisen tehtävän hoidossa?

Eläkeyhtiöt täyttävät legitimointinsa edellytykset, sillä yhtiöillä on kyky suoriutua toiminnastaan, resurssit sekä ymmärrys toimialaan kohdistuvista muutosvaatimuksista.

Tutkimalla samaan toimialaan kuuluvien organisaatioiden viestintää, voidaan selvittää alan kollektiivisia legitimoinnin strategioita (Putnam & Mumby 2014, 202-205). Eläkeyhtiöiden isomorfismi eli samankaltaistuminen on varsin silmiinpistävää (Kiikka 2019). Isomorfismin haittapuoli liittyy siihen, että sama samaistumisen logiikka, joka lisää kilpailumahdollisuuksia, voi estää organisaatioita kehittymästä. Organisaatiot saattavatkin siksi ottaa toimintansa legitimiteetin itsestään selvyytenä. (Putnam & Mumby 2014, 202-205.) Näyttääkin vahvasti siltä, että eläkeyhtiöt ovat peilanneet ja rakentaneet toimintansa sallitun ja sopimattoman rajaa keskenään.

Viimeisimmät perinteisen median esille nostamat legitimoinnin kohteet eli legitimiteettikiistat, liittyvät Ilmarisen yritysasiakkaillensa myöntämiin (vuosittain jaettaviin, useiden kymmenien miljoonien eurojen arvoisiin) työhyvinvointirahoihin. Ilmarinen sai Finanssivalvonnalta vakavat nuhteet loppuvuodesta 2019. Muut yhtiöt joutuvat samasta syystä erityistarkastukseen vuoden 2020 aikana. (Helsingin Sanomat 20.12.2019; Helsingin Sanomat 28.10.2019.) Toiminta ei näytä yksittäistapaukselta, sillä asia on ollut esillä jo noin kymmenen vuoden ajan (Helsingin Sanomat 31.5.2015). Voidaankin kysyä, onko oikeutettua, että eläkeyhtiöt tarjoavat suomalaiseen sosiaaliturvaan merkittyä rahaa asiakkailleen, saadakseen kasvatettua liiketoimintaansa? Voisivatko korruption tai kavalluksen määritelmät täyttyä? Tässä herää myös lisäkysymys, tuhlaavatko eläkeyhtiöt eläkejärjestelmään kuuluvaa rahaa muuhunkin?

Finanssivalvonta oli kesällä 2019 huolissaan myös aktuaari-roolin (SHV-vakuutusmatemaatikon) säilymisestä eläkeyhtiöiden päätöksenteossa, sen jälkeen, kun Ilmarinen poisti aktuaarinsa johtoryhmästään (Helsingin Sanomat 6.6.2019). Eläkeyhtiöt ovat viimeisen vuosikymmenen aikana saaneet paheksuntaa myös johdon ylisuurista palkkioista (Ilta-Sanomat 27.8.2013). Suomalaisten luottamus eläkejärjestelmään on samaan aikaan heikentänyt. Epäluottamuksen syynä ovat esimerkiksi väestön ikääntymisestä johtuvat paineet eläkejärjestelmälle, hyvätuloisten ylisuuret eläkkeet, oman toimeentuloon epävarmuus, epäusko eläkeajan toimeentuloon, epäusko eläkkeelle pääsyyn sekä tiedon puute. (Takala 2015, 19-21.) Osa epäluottamuksen syistä koostuvat arvoloukkauksista. ETK julkaisee uuden suomalaisten luottamusta käsittelevän tutkimuksen vuoden 2020 aikana.

Eläkeyhtiöiden legitimiteetti ei lähtökohtaisesti ole parhaalla mahdollisella tasolla, sillä yhtiöt hoitavat julkista tehtävää, mutta toimivat normaalin yritysliiketoiminnan säännöin. Eläkeyhtiöiden legitimoinnin seuraukset näkyvätkin Finanssivalvonnan jatkuvassa valvonnassa, jossa seurataan eläkevarallisuuden asianmukaista hoitoa. Eläkeyhtiöiden legitimiteetin mittari ei siksi yllä parhaalle yleisesti hyväksytty-tasolle, sillä yhtiöt ovat aktiivisen valvonnan kohteina. Vaikuttaa myös siltä, ettei ala yllä asianmukaisesti toimivaankaan tasoon, sillä Finanssivalvonta on joutunut antamaan yhtiöille nuhteita. Koska perinteinen media nostaa ajoittain esiin eläkeyhtiöihin liittyviä legitimiteettihaasteita, sijoittuu eläkeyhtiöiden legitimiteetti johonkin asianmukaisesti toimivan ja kiistellyn välimaastoon. Epätarkka mittari saattaakin pysähtyä osoittamaan kiisteltyä legitimiteettiä. Illegitiiminä eläkeyhtiöitä ei kuitenkaan voida pitää. Lisäksi yhtiöiden välillä on varmasti yksilöllisiä eroja.

Eläkeyhtiöt hankkivat legitimointinsa mukautumalla eläkealalle asetettuihin vaatimuksiin. Eläkeyhtiöt ovat pyrkineet venyttämään lain asettamaa toimintarajaa, jolloin ne ovat muokanneet alan kilpailua niille suosiollisemmaksi.

Eläkeyhtiöt säilyttävät legitimointinsa suomalaisen eläkejärjestelmän institutionalisoitumisen sekä historiansa turvin. Lisäksi suomalainen eläkejärjestelmä on rankattu maailman neljänneksi parhaaksi, Hollannin, Tanskan ja Australian eläkejärjestelmien jälkeen (MCFS 2019). Legitimiteetin säilyttäminen vaatii aina myös mukautumista toimintaolosuhteisiin. Käsittelen eläkeyhtiöiden mukautumiseen liittyviä ongelmia tarkemmin käsitellessäni niiden viestintää.

Mielenkiintoista on se, että vaikka Finanssivalvonta jyrähtäisi eläkeyhtiöiden rikkeistä, ja perinteinen mediakin tarttuisi ongelmiin, niin suomalaiset eivät käy kovinkaan aktiivista julkista keskustelua eläkeyhtiöiden legitimiteetistä. Eläkeyhtiöt ovat selvästikin varastoineet tarpeeksi goodwilliä suojakseen. Eläkeyhtiöiden legitimiteetin ylläpito perustuu mielestäni merkittävässä määrin suuren yleisön hiljaiseen hyväksyntään. Sillä vaikka eläkeyhtiöt ovat vuosien varrella jääneet kiinni erilaisista rikkeistä, ne saavat auktoriteettisina vallankäyttäjinä toimintansa kuitenkin aina näyttämään normaalilta ja hyväksyttävältä.

Eläkeyhtiöt ovat korjanneet legitimiteettiään kiistämällä väärinkäytökset. Eläkeyhtiöt eivät myöntäneet vuonna 2015 kilpailevansa työhyvinvointirahalla (Helsingin Sanomat 31.5.2015). Ilmarinen kiisti kilpailun vielä senkin jälkeen, kun Finanssivalvonta määräsi Ilmarisen karsimaan työhyvinvointitoimintaansa loppuvuodesta 2019. Ilmarinen lupasi kuitenkin korjata toimintansa. Ilmarinen ei sitä vastoin ottanut aktuaariaan takaisin johtoryhmäänsä. Tuskin eläkeyhtiöiden johdon palkkioitakaan on kohtuullistettu menneiden vuosien kohun jäljiltä. Näyttääkin siltä, alalla lähdetään helposti haastamaan valvojaa. Finanssivalvonta joutuikin lausumaan, että ”osa eläkeyhtiöistä ei tunnista toimialalla olevaa lainsäädäntöä ja sen asettamia rajoja” (Helsingin Sanomat 28.10.2019).

Eläkeyhtiöiden viestintä näyttää hyvin samankaltaiselta, jolloin kommunikatiivisen institutionalismin määritelmä täyttyy. Huolestuttavaa eläkeyhtiöiden viestinnässä on se, että suomalaiset tulevat eläkkeensaajat näyttävä jääneen toissijaisiksi yritysasiakkaisiin nähden. Pääpaino eläkeyhtiöiden viestinnässä on pakollisessa viestinnässä (kuten tuloksessa, kiinteistöissä ja sijoituksissa) sekä yritysasiakkaille suunnatussa työhyvinvoinnissa, jota käytetään selvästi eläkeyhtiöiden väliseen valtakilpailuun. Eläkkeisiin liittyvää tietoa on vain kolmasosa edellisiin kategorioihin verrattuna. Huolestuttavaa on myös se, etteivät eläkeyhtiöt ota kovinkaan aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Eläkeyhtiöillä ei ole esimerkiksi ekonomisteja, jotka pitäisivät sellaista keskustelua yllä, joka veisi yhteiskuntaa parempaan suuntaan. (Kiikka 2019.) Keskusteluun osallistuminen olisi erittäin tärkeää, sillä eläkejärjestelmämme on suuren kestävyyspaineen alla. Eläkeyhtiöiden sidosryhmäviestintä näyttääkin siksi jäävän osin puutteelliseksi sekä väärin kohdennetuksi. Näyttääkin siltä, etteivät eläkeyhtiöt ole yrittäneet tarpeeksi mukautua toimintaympäristönsä vaateisiin. Näin ollen eläkeyhtiöillä voi olla haasteita tulevaisuudessa säilyttää legitimiteettinsä.

Eläkeyhtiöt hyödyntävät aktiivisesti vastuullisuusviestintää, jota tuotetaan suunnilleen yhtä paljon kuin eläketietoa (Kiikka 2019). Vaikka eläkeyhtiöt tekevätkin vastuullisuusviestintää, niin niiden toimintaa ei kuitenkaan voi todeta vastuulliseksi, sillä suomalaisen eläkevarallisuuden väärinkäyttö on pois suomalaisilta eläkkeensaajilta. Tätä ei voida pitää vastuullisena.

Vastuullisuusviestintä on usein suunnattu ulkoisille sidosryhmille, vaikka suurin hyötyjä viestinnälle onkin sisäisillä sidosryhmillä. Itselleen viestimisessä (auto-communication) organisaatiot uskottelevat puhuvansa muille, vaikka puhuvatkin itselleen. Tämä auttaa organisaatioita luomaan ja ylläpitämään omaa sisäistä kulttuuria. (Putnam & Mumby 2014, 702-703.) Voikin olla, että eläkeyhtiöiden vastuullisuusviestintä suuntautuukin enimmäkseen sisäisille sidosryhmille. Tämä sitoisi eläkeyhtiöiden vastuullisuusviestinnän CCO-teorian, jonka mukaan organisaatio rakentuu viestinnässään.

Johtopäätökset työeläkeyhtiöiden legitimiteetistä

Eläkeyhtiöiden mandaatti perustuu yhteiskunnan yhtiöille myöntämään lupaan hoitaa suomalaista sosiaalivakuuttamista. Lähtöasetelman heikkoutena on, että puolijulkisilla yhtiöillä on intressejä vallanhimoiseen kilpailuun niille kuulumattomalla eläkevarallisuudella. Legitimoinnin lähtökohtiin liittyvien haasteiden seurauksena Finanssivalvonta joutuu valvomaan alaa. Eläkeyhtiöt ovat hankkineet legitimiteettinsä venyttämällä sallitun ja ei-sallitun rajaa. Eläkeyhtiöt ovat korjanneet legitimiteettiään vuosien varrella usein kiistämällä ja haastamalla valvojansa. Eläkeyhtiöt säilyttävät legitimiteettinsä institutionaalisen asemansa sekä historiansa turvin.

Vaikka eläkeyhtiöiden tosiasiallinen legitimiteetti asettuukin asianmukaisesti toimivan sekä kiistellyn välimaastoon, tai jopa kiistellyksi, ovat eläkeyhtiöt kuitenkin onnistuneet varastoimaan tarpeeksi goodwilliä, koska niistä ei käydä nykyistä enempää julkista legitimointikeskustelua. Työeläkeyhtiöiden legitimointiin ottavat osaa koko yhteiskunta – niin laki työeläkevakuutusyhtiöistä, Finanssivalvonta, media, kuin sinä ja minä. Vaikka perinteinen media onkin nostanut esiin eläkevarojen väärinkäyttöä, johdon ylisuuria palkkioita ja muita pienempiä rikkeitä, niin suuri yleisö sallii ja legitimoi eläkeyhtiöiden toiminnan hiljaisuudellaan. Edes arvoloukkaukset tai laimea luottamus eläkejärjestelmään eivät saa suomalaisia keskustelemaan eläkealasta. Tästä voidaankin todeta, että eläkeyhtiöt täyttävät kaikesta huolimatta legitimointinsa edellytykset. Yhtiöt saavat auktoriteetillaan toimintansa näyttämään normaalilta ja hyväksyttävältä yleisön silmissä, koska yksittäisistä rikkeistä ei ole noussut laajempaa julkista pahennusta.

Eläkeyhtiöiden samankaltaisuus eli isomorfismi näyttäytyy viestinnän kautta katsottuna varsin voimakkaana, kommunikatiivisena institutionalismina. Eläkeyhtiöt ovat peilanneet sallitun ja sopimattoman rajaa keskenään. Yhtiöiden viestinnän perusteella suomalaiset eläkkeensaajat ovat jääneet toissijaisiksi yritysasiakkaisiin nähden, mikä vahvistaa käsitystä, että eläkeyhtiöiden kilpailu on kovaa. Eläkeyhtiöt eivät myöskään käy kovinkaan aktiivista yhteiskunnallista keskustelua, vaikka eläkejärjestelmän kestävyyshaasteet vaatisivat avointa ajatusten vaihtoa. Voidaankin tulkita, etteivät eläkeyhtiöt näytä mukautuneen toimintaympäristönsä vaateisiin riittävän hyvin. Legitimoinnin säilyttäminen voi siksi muodostua yhtiöille haasteelliseksi tulevaisuudessa. Eläkeyhtiöt ovat kuitenkin aktiivisia viestimään vastuullisuudestaan. Vastuullisena eläkeyhtiöiden toimintaa ei kuitenkaan voida pitää, mikäli yhtiöt käyttävät väärin suomalaista eläkevarallisuutta.

Tässä legitimiteettiä käsittelevän blogisarjani ensimmäinen osa: Miten organisaation legitimiteettiä arvioidaan?

Lue myös muut blogini eläkeyhtiöistä: 1) Analyysi: Työeläkeyhtiöiden vastuullisuus 2) Mitä työeläkeyhtiöiden viestintä paljastaa? 3) Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria 4) Eläkealan megatrendit 5) Megatrendien vaikutukset eläkeyhtiöiden viestintään, sekä 6) Johtopäätökset megatrendien vaikutuksesta pankki- ja eläkealaan.

Lähteet

Blaschke, S. & Schoeneborn, D. (2017). Organization as Communication: Perspectives in Dialogue. Routledge.

Cornelissen, J. (2017). Corporate communication. A Guide to Theory and Practice. Sage.

Deephouse, D., Bundy J., Tost, L. & Suchman, M. (2016). Organizational legitimacy: Six key questions. University of Alberta.

Helsingin Sanomat (20.12.2019). Finanssivalvonta: Suomen suurin työeläkeyhtiö käytti väärin työeläkejärjestelmän rahoja – Ilmarinen kertoi korjaavansa puutteet.

Helsingin Sanomat (28.10.2019). Finanssivalvonnalta jyrkkä kannanotto: Eläkeyhtiöiden on lopetettava väärillä keinoilla kilpailu.

Helsingin Sanomat (6.6.2019). Ilmarinen jätti vakuutus­matemaatikon pois johto­ryhmästä, vakuutus­valvoja huolestui suomalaisten eläke­miljardien hoidosta.

Helsingin Sanomat (31.5.2015). Eläkeyhtiöt eivät myönnä kilpailevansa tyky-rahalla.

Ilta-Sanomat (27.8.2013). Niinistö ihmettelee eläkeyhtiöiden johtajien bonuksia.

Kiikka, H. (2019). Megatrendien vaikutus pankki- ja eläkealaan, sekä niiden viestintään. Blogi.

Korpiola, L. (2018). Mediayhteiskunta nyt -luento. Infor.

Laaksonen S. & Porttikivi, M. (2020). Organisaatioiden viestintä -luento, osa 4.

MCFS (2019). Melbourne Mercer Global Pension Index. 

Papa, M. & Daniels, T. & Spiker, B. (2008). Organizational Communication: Perspectives and trends. Sage.

Porttikivi, M. (2016). Organisaatioiden diskursiivinen legitimaatio kiistelevässä verkkojulkisuudessa. Aalto-yliopisto. Väitöskirja.

Putnam, L. & Mumby, D. (2014). The Sage Handbook of Organizational Communication: Advances in Theory, Research, and Methods.

Takala, M. (2015). Luottamus eläketurvaan vuosina 2011 ja 2014. Eläketurvakeskuksen raportteja 04/2015.

VEN (5.12.2019). Avoimuuden puute syö toiminnan oikeutusta.