Analyysi: Työeläkeyhtiöiden vastuullisuus

║ Kirjoittanut: Heidi Kiikka ║

Aiempi viestintätutkimukseni paljasti, että vastuullisuus on yksi työeläkeyhtiöiden tärkeimmistä viestintäteemoista (Kiikka 2020, a). Analysoin eläkeyhtiöiden vastuullisuutta siksi syvällisemmin tässä blogikirjoituksessa. Käytän työeläkeyhtiöiden omaa viestintää työkaluna yhtiöiden toiminnan kriittisessä tarkastelussa. Peilaan Ilmarisen, Varman, Kevan sekä Elon vastuullisuusraporttien heikkoja kohtia omaan eläkealan osaamiseeni sekä median uutisointiin. Veritas on yhtiöistä ainut, jolla ei ole vastuullisuusraporttia.

Lue myös aiemmat blogini eläkeyhtiöistä: 1) Mitä työeläkeyhtiöiden viestintä paljastaa? 2) Analyysi työeläkeyhtiöiden legitimiteetistä 3) Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria 4) Eläkealan megatrendit 5) Megatrendien vaikutukset eläkeyhtiöiden viestintään, sekä 6) Johtopäätökset megatrendien vaikutuksesta pankki- ja eläkealaan. Lue myös tämä: Minkälaista eettinen viestintä on?

Työeläkeyhtiöiden vastuullisuuden ongelmakohdat

Kevan vastuullisuusraportti erottuu avoimuudellaan hitusen verran kilpailijoistaan oikeissa kohdin. Tämä johtunee siitä, että julkisen alan työeläkevakuuttaja Kevan toimintaa ohjaa julkisuusperiaate, toisin kuin muita puolijulkisia eläkeyhtiöitä. Varman vastuullisuusraportti sisälsi kaikista eniten promootiota. Ilmarisen ja Elon eläkejärjestelmää esittelevät raportit sijoittuvat Kevan ja Varman välimaastoon. Koska vastuullisuusraportit eivät ole yhteneväisiä, on yhtiöitä monin paikoin lähes mahdotonta verrata keskenään. Tämä saattaa olla eläkealan toimijoilta harkittu strategia.

Termit vastuullisuus (sustainability), yhteiskuntavastuu (corporate social responsibility eli CSR), yritysvastuu (corporate responsibility), kestävä kehitys (sustainability) sekä julkishallinnon vaikuttavuus kuvaavat kaikki kutakuinkin samaa asiaa, organisaation vastuullista toimintaa, mutta hieman eri näkökulmista. Vastuulliset organisaatiot huomioivat: 1) sosiaalisen vastuunsa, 2) ympäristövastuunsa, sekä 3) hallintonsa vastuullisuuden. Näiden lisäksi vastuulliset suursijoittajat toimivat: 4) aktiivisina omistajina, ja 5) sijoittavat vastuullisesti.

Sosiaalinen vastuu kattaa esimerkiksi työntekijöiden ihmisoikeudet, tasavertaisuuden sekä työhyvinvoinnin. Ympäristövastuu kattaa organisaation vaikutuksen luontoon, kuten jätehuollon, luonnonvarojen käytön sekä päästöt ilmaan, maaperään ja vesistöihin. Vastuullinen hallinto torjuu korruptiota, veronkiertoa sekä epäeettistä toimintaa. Aktiivinen omistaja käyttää valtaa vastuullisuuden edistämiseen omistustensa kautta. Vastuullisessa sijoittamisessa sijoituksia hoidetaan ESG-periaatteiden (environmental, social and governance) mukaisesti. Työeläkeyhtiöt kuuluvat maailman suurimpiin sijoittajiin, ja hoitavat yhteiskunnallista sosiaalivakuuttamisen tehtävää. Aktiivinen omistajuus ja vastuullinen sijoittaminen muodostavatkin siksi alalle merkityksellisen vastuullisuuden osa-alueen.

Analyysini näyttää, että työeläkeyhtiöt antavat kaikkein vähiten painoarvoa omalle vastuulliselle hallinnolleen. Väitän, että eläkeyhtiöiden hallinnosta löytyy epäeettisyyttä, vastuuttomuutta ja jopa syvälle yhteiskuntaan ulottuvaa korruptiota. Pureudun analyysissani erityisesti tähän teemaan. Lisäksi käsittelen eläkeyhtiöiden muitakin vastuullisuuden ongelmakohtia. 

Työeläkeyhtiöt ovat ottaneet ympäristövastuun tärkeimmäksi vastuullisuuden osa-alueekseen. Ilmastomuutoksen torjuntaan keskittyvä ympäristövastuu korostuu sekä yhtiöiden vastuullisessa sijoittamisessa että yhtiöiden omassa jokapäiväisessä toiminnassa. Suurten omistustensa ansiosta eläkeyhtiöillä on paremmat mahdollisuudet torjua ilmastomuutosta kuin muilla tahoilla. Koska eläkeyhtiöt hoitavat ympäristövastuunsa melko mallikkaasti, en käsittele teema tätä enempää.

Työeläkeyhtiöt haluavat profiloitua suomalaisen työelämän kehittäjinä. Yhtiöt yrittävät pienentää asiakasyritystensä työkyvyttömyysriskiä, mutta kunnolliset onnistumisen mittarit puuttuvat. Vastuullisuusraportit paljastavat, etteivät eläkeyhtiöt hoida omaa sosiaalista vastuutaan kiitettävämmin tai mallikkaammin kuin muutkaan organisaatiot. Eläkeyhtiöillä on haasteita sekä yhdenvertaisuudessa että työurien pidentämisessä. Eivätkä yhtiöiden työhyvinvointimittaritkaan loista muita organisaatioita kirkkaammin. Sosiaalinen vastuu näyttää jäävän ohueksi myös eläkeyhtiöiden vastuullisessa sijoittamisessa.

Eläkeyhtiöt kertovat vastuullisuusraporteissaan toimivansa aktiivisina omistajia. Ulkopuolisen on kuitenkin lähes mahdotonta verifioida eläkeyhtiöiden omistajaohjauksen toimia. Kirjoitin aiheesta pro gradu -tutkielman Hankenille vuosituhannen alussa, aikana, jolloin eläkeyhtiöt ottivat ensi askeleensa aktiivisessa omistajuudessa ja vastuullisessa sijoittamisessa (Kiikka 2004). Työeläkeyhtiöt näyttävät kehittäneen sijoitustoimintaansa valtavasti graduni julkaisun jälkeen, mutta omistajaohjaus näyttää laahaavan perässä. Olisi yhteiskunnallisesti suotavaa, että suomalaista sosiaaliturvaa hoitavat yhtiöt avaisivat omistajaohjaustaan nykyistä paremmin.

Eläkeyhtiöt piilottelevat korruptiota puolijulkisuutensa suojissa

Eläkeyhtiöiden vastuullisuudessa on yksi perustavanlaatuinen ongelmakohta. Työeläkeyhtiöt eivät täytä vastuullisen hallinnon kriteerejä. Työeläkeyhtiöillä on vain yksi lainmukainen tehtävä. Se on hoitaa eläkkeitä. Eläkeyhtiöt ovat ottaneet lisätehtäväkseen vähentää työkyvyttömyysriskiä, tukemalla suomalaisten yritysten työhyvinvointitoimintaa. Tämä saattaa ensisilmäyksellä kuulostaa yhteiskunnan kannalta järkevälle. Eläkeyhtiöt ovat työhyvinvointitoiminnan nimissä kuitenkin muiluttaneet satoja miljoonia euroja suomalaiseen eläkejärjestelmään kuuluvaa varallisuutta omille yritysasiakkailleen (Helsingin Sanomat 31.5.2015). Varat ovat poissa jokaiselta suomalaiselta eli kaikilta nykyisiltä ja tulevilta eläkeläisiltä. Eläkejärjestelmän varojen hävittäminen on vastuutonta, eikä eläkeyhtiöitä siten voi sanoa vastuullisiksi.

Itse kutsuisin eläkeyhtiöiden toimintaa korruptioksi. Ja, luultavasti korruption määritelmä täyttyisikin, mikäli jokin suomalainen taho tarttuisi ongelmaan. Finanssivalvonnalla ei näytä olevan tarpeeksi valtuuksia puuttua tilanteeseen. Eläkeyhtiöt uhmaavatkin jatkuvasti valvojaansa, ja jatkavat itsepintaisesti laitonta toimintaansa vuodesta toiseen. Helsingin Sanomien tutkiva journalisti Tuomo Pietiläinen on selvittänyt, että yhtiöiden väärinkäytökset ovat jatkuneen jo vuosikymmen verran. Oikeusministeriön mukaan suomalainen korruptio on rakenteellista, mittakaavaltaan suurta, ja sitä esiintyy yksityisen ja julkisen sektorin rajapinnassa (Oikeusministeriö 2020). Eläkeyhtiöt ovat löytäneet tällaisen yhteiskunnallisen haavoittuvuuden, ja hyödyntävät sitä. Eläkeyhtiöiden puolijulkinen asema mahdollistaa korruption, ja sen salailun. Mikäli muut eläkeyhtiöt olisivat Kevan tavoin julkisuusperiaatteen piirissä, tulisivat väärinkäytökset helpommin julki, ja ehkä niihin puututtaisiin. 

Keva on yhtiöistä ainoa, joka saa myöntää työhyvinvointirahoitusta, ja yhtiö kertoo myöntämistään rahoista avoimesti vastuullisuusraportissaan. Muiden eläkeyhtiöiden vastuullisuusraportit eivät kerro mitään kyseisistä rahavirroista. Varma on tosin julkistanut rahasummat kvartaaleittain vuodesta 2017 lähtien, mutta kvartaalia vanhemmat tiedot yhtiö näyttää poistavan (Varma 7.7.2020). Varman vastuullisuusraportissa on ilman linkkiä oleva pieni viittaus dokumenttiin. Nettisivuilta dokumentti on vaikeasti löydettävissä. Muut yhtiöt eivät paljasta tätäkään vertaa.

Keva myönsi vuoden 2019 aikana kunta-alan työhyvinvointihankkeille 500 000 euroa. Näistä suurin myönnetty summa oli 50 000 euroa. Keva vaatii asiakkaitaan panostamaan projekteihinsa vähintään yhtä suurella summalla itse. (Keva 2020, 10-11.) Kevan kehittämisrahat ovat pieniä siihen nähden, mitä muut yhtiöt ovat myöntäneet. Helsingin Sanomien Tuomo Pietiläinen selvitti taannoin, että Ilmarinen oli myöntänyt 71 miljoonaa, Varma 69 miljoonaa, Elo 8 miljoonaa ja Veritas 0,5 miljoonaa euroa työhyvinvointirahaa vuosien 2010 ja 2015 aikana. Myönnetyt rahamäärät ovat vuosi vuodelta kasvaneet. (Helsingin Sanomat 31.5.2015.)

Finanssivalvonta on löytänyt todisteita, että työhyvinvointirahoja on myönnetty kilpailusyistä (Helsingin Sanomat 31.5.2015). Eläkeyhtiöt ovat houkutelleet suuria asiakkaita kilpailijoilta itselleen avokätisillä työhyvinvointirahoilla. Yli miljoonan suuruiset lahjoitukset eivät olleet epätyypillisiä. Esimerkiksi VR on vuosien saatossa saanut yhteensä vähintään 8 miljoonaa euroa työeläkeyhtiöiltä. (Helsingin Sanomat 25.2.2018.) Isot suomalaisyritykset näyttävätkin keplottelevan itselleen ilmaista rahaa vaihtamalla säännöllisin välialoin työeläkeyhtiötä. Ilmarisen vastuullisuusraportti paljastaa, että 5 prosenttia asiakkaista vaihtoi eläkeyhtiötä vuoden 2019 aikana (Ilmarinen 2020, 11). Koska eläkeyhtiöt eivät Kevaa lukuun ottamatta kerro asiakkaidensa työhyvinvointiprojekteista mitään, ei myöskään ole mitään takeita siitä, että rahat päätyisivät työhyvinvoinnin kehittämiseen. Yhteiskunnallista tehtävää hoitavien yhtiöiden tulisi salailun sijaan raportoida läpinäkyvästi toimistaan. Hankkeiden vaikuttavuutta tulisi ehdottomasti päästä tarkastelemaan.

Vastuullisuuden tavoitteena on, ettei organisaation toiminta aiheuta negatiivisia vaikutuksia yhdellekään sidosryhmistä (Putnam & Mumby 2014, 772). Eläkevarojen väärinkäyttö vahingoittaa eläkeyhtiöiden tärkeintä sidosryhmää, nykyisiä ja tulevia eläkkeensaajia eli kaikkia suomalaisia.

Työeläkeyhtiöiden kustannustehokkuuden tarkastelua hankaloitettu viestinnällä

Korruptiosta voimmekin siirtyä eläkeyhtiöiden toiseksi suurimpaan vastuullisuusongelman. Onko eläkejärjestelmän varojen käyttö tehokasta? Yritin kaivaa vastuullisuusraporteista tietoa yhtiöiden toiminnan kustannustehokkuudesta, mutta laihoin tuloksin. Eläkeyhtiöiden muutoin niin vuolaat sanat loppuvat kuin seinään, tai muuttuvat vaikeaselkoisiksi vastuullisuusraporttien haastavissa kohdissa. Niitä ovat esimerkiksi kustannustehokkuus, hoitokustannukset, asiakashyvitykset ja asiakashankinta.

Hoitokustannusten perusteella Varma (62 %) näyttää kustannustehokkaimmalta, seuraavaksi tulevat Ilmarinen (71 %), Elo (73 %) ja viimeisenä Veritas (88 %) (Varma 2020, 8 & Ilmarinen 2020, 7 & Elo 2020, 6 & Veritas 2020, 5). Varma tulkitsee, että yhtiön ”tehokkuus on erinomaisella tasolla” (Varma 2020, 9). Ilmarinen taas sanoo, että ”vaikka olemme parantaneet kustannustehokkuuttamme viime vuosina, työ ei lopu kesken” (Ilmarinen 2020, 7). Elo tyytyy toteamaan toimivansa tehokkaasti (Elo 2020, 7). Julkisen Kevan tehokkuutta ei voi verrata muihin yhtiöihin, sillä Kevalla ei ole asiakashankintaan liittyviä kuluja. Näin ollen Kevan voisi olettaa toimivan tehokkaimmin. Tosin Keva ei esitä mitään todisteita tehokkuudestaan.

Hoitokustannusprosentit eivät kerro paljoa. Työeläkealan lobbarijärjestö TELA:n mukaan Varman, Ilmarisen, Elon ja Veritaksen asiakashankinnan kulut vievät yhtiöiltä keskimäärin 15 prosenttia ja hallintokulut 14 prosenttia työeläkemaksuista (TELA 2020). Eläkealan kilpailu ja hallintokulut näyttävätkin tuovan merkittäviä kustannuksia yhtiöille. Mutkia hieman suoraksi vetämällä, voidaankin kysyä, tulisiko Suomessa olla vain yksi julkinen työeläkeyhtiö? Varmasti pitäisi, koska sosiaaliturvaa tulisi muiden yhteiskunnallisten palveluiden ohella hoitaa kustannustehokkaasti.

Työeläkeyhtiöt kilpailevat tehokkaalla hallinnollaan, joka mahdollistaa työeläkeyhtiöille asiakashyvitysten myöntämisen. Vastuullisuusraporteista ei selviä syitä, miksi työeläkeyhtiöt ylipäänsä myöntävät asiakashyvityksiä. Ehkä eläkejärjestelmää suunniteltaessa on haluttu lisätä tehokkuutta, jota normaalisti vaaditaan julkisella alalla toimivilta. Asiakashyvitysten myöntäminen vaikuttaa nykyaikana kuitenkin vastuuttomalle, kun ottaa huomioon, että työeläkemaksut nousevat ja etuudet heikkenevät tulevaisuudessa. Asiakashyvitysten sijaan varat voisi siirtää esimerkiksi eläkeyhtiöiden sijoituksiin.

Työeläkeyhtiöiden työhyvinvointitoiminnan vaikuttavuudelle ei löydy kunnollisia mittareita

Työeläkeyhtiöt haluavat näyttäytyä potentiaalisille asiakkailleen nykyaikaisina ja vastuullisina työelämän suunnannäyttäjinä. Eläkeyhtiöt ovat ottaneet tehtäväkseen pienentää suomalaisten yritysten työkyvyttömyysriskiä työhyvinvointitoiminnallaan. Lainsäädännössä työeläkeyhtiöille sallitaan vain ja ainoastaan eläkkeiden hoito. Mikäli työeläkeyhtiöiden työhyvinvointitoiminta olisi 1) laillista, ja mikäli eläkeyhtiöillä 2) olisi todisteita työhyvinvointitoimintansa vaikuttavuudesta, eläkeyhtiöt toimisivat vastuullisesti. Kummatkaan kriteerit eivät nykyisellään täyty.

Tästä tullaankin eläkeyhtiöiden kolmanteen vastuullisuusongelmaan. Eläkeyhtiöillä ei ole vastuullisuusraporttien perusteella kovinkaan vakuuttavaa näyttöjä siitä, että niiden toiminta oikeasti parantaisi suomalaista työelämää. Ensinnäkään eläkeyhtiöt eivät itse ole erityisen esimerkillisiä tai mallikelpoisia oman sosiaalisen vastuunsa suhteen. Toiseksi eläkeyhtiöillä ei vastuullisuusraporttien perusteella näytä olevan kovinkaan konkreettisia mittareita, joilla todistaa työhyvinvointitoiminnan vaikuttavuutta.

Koska työeläkeyhtiöt ovat ottaneet tehtäväkseen parantaa suomalaista työelämää, voisi olettaa, että eläkeyhtiöt hoitavat oman sosiaalisen vastuunsa mallikkaasti. Eläkeyhtiöiden vastuullisuusraportit paljastavat kuitenkin, että naisten ja miesten välinen palkkatasa-arvo on eläkeyhtiöissä jopa heikompaa kuin Suomessa keskimäärin. Suomalaisen naisen euro on 84 centtiä miehen eurosta (Tilastokeskus 2018). Ilmarisessa naisen euro on 82 centtiä, Elossa sekä Kevassa 74 centtiä, ja Varmassa 73 centtiä. Johdon osalta naisen euro on suurempi: Elossa 94 centtiä, Ilmarisessa 90 centtiä, Varmassa 80 centtiä. Keva ei julkaissut kyseistä tietoa. (Ilmarinen 2020, 53 & Elo 2020, 53 & Keva 2020, 19 & Varma 2020, 38.) Ilmarisessa sukupuolten välisen tasa-arvon toteutuminen näyttää olevan paremmalla tasolla kuin muissa eläkeyhtiöissä.

Yhtiöt ovat yllättävän avoimia ja rehellisiä tasa-arvo-ongelmistaan. Varma kertoo suoraan, että ”sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole toteutunut” (Varma 2020, 39). Keva taas sanoo, että ”koko organisaation tasolla naisten keski- ja mediaanipalkat jäävät selvästi alle miesten palkkojen” (Keva 2020, 19). Elo selventää, että ”epätasa-arvoa palkkauksessa oli sukupuolten, ikäryhmien ja eri organisaation osien välillä” (Elo 2020, 52).

Otin viime syksynä osaa työeläkealan yhteiseen Työeläkepäivään, jossa vanhempien pukumiesten ja nuorten naisten kombinaatio oli silmiin pistävää. Työeläkealalla naisia onkin merkittävästi enemmän alemman vaatimustason tehtävissä, joissa miehiä on vähän. Ja, mitä ylemmäs työeläkeyhtiöiden organisaatioissa mennään, sitä vähemmän taas on naisia. Varma myöntää, että ”sukupuolten välinen tasa-arvoinen edustus ei ole parhaalla mahdollisella tasolla” (Varma 2020, 39). Varma on asettanut varsin vaatimattomat tavoitteet tilanteen korjaamiseksi.

Varma tunnustaa ainoana eläkeyhtiönä reippaasti vastuullisuusraportissaan, että yhtiössä ”työskentelee hyvin niukasti etnisten vähemmistöjen edustajia”. Lopuksi Varma vielä toteaa, että ”erilaisuutta arvostava työpaikka ei toteutunut”. (Varma 2020, 39.) 

Elo taas kertoo ainoana, että yhtiössä työskentelee osatyökykyisiä (Elo 2020, 51). 

Jotta työeläkeyhtiöt olisivat itse esimerkillisiä suomalaisten työurien pidentämisessä voisi olettaa, että työeläkealalla eläköidytään myöhään. Suomessa jäädään tällä hetkellä eläkkeelle keskimäärin 63,5 vuotiaina (Keva 2020, 7). Varmassa ja Elossa jäädään eläkkeelle hieman ennen 64 vuotta, Ilmarisessa vain hieman yli 62 vuotiaina (Varma 2020, 34 & Elo 2020, 52 & Ilmarinen 2020, 52). Keva ei kerro keskimääräistä eläkeikää ollenkaan.

Työeläkeyhtiöiden työhyvinvointimittareiden olettaisi olevan korkeammalla kuin muilla organisaatiolla. Varmassa työtyytyväisyys on 75/100, Elossa 73/100, ja Kevassa 71/100 (Varma 2020, 36 & Elo 2020, 50 & Keva 2020, 19). Ilmarinen ei kerro työtyytyväisyysmittaustuloksesta mitään, mutta Ilmarisen ilmapiirimittauksen tulos oli 3,9/5 ja työvire 4/5 (Ilmarinen 2020, 52). Luvut näyttävät minusta keskinkertaisilta. Kunnianhimoisille tällaiset arvosanat eivät kelpaisi. Vaikuttaakin siltä, etteivät työeläkeyhtiöt ole löytäneet erinomaisen työhyvinvoinnin salaisuutta itsekään vielä.

Tarkastelen seuraavaksi, miten eläkeyhtiöt tukevat suomalaisten työkykyä. Työeläkeyhtiöt pyrkivät ohjaamaan suomalaisia työkyvyttömyyseläkkeen sijaan kuntoutukseen. Kuntoutustoiminnan myötä 73-78 prosenttia kuntoutujista näyttää palaavan työelämään. Eläkeyhtiöt eivät kuitenkaan analysoineet kuntoutuksensa tuloksellisuutta. En myöskään löytänyt vastuullisuusraporteista vertailukelpoisia lukuja vaikkapa sille, kuinka moni ihminen kuntoutuu. Tässä Eläketurvakeskuksen julkaisu työeläkekuntoutuksesta (ETK 23.6.2020). Elo on työeläkeyhtiöistä ainoa, joka ottaa vastuullisuusraportissaan rehdisti esiin Työterveyslaitoksen tutkimuksen, jossa todetaan, että työeläkekuntoutuksen hyöty oli pieni panoksiin nähden. (Elo 2020, 47 & Työterveyslaitos 2019). Eläketurvakeskuksen selvitys vahvistaa, että eläkeyhtiöiden kuntoutuksen vaikuttavuudesta ei ole näyttöä (ETK 5.6.2020a). Työterveyslaitos penää työeläkeyhtiöiltä kuntoutusprosessien kehittämistä sekä parempaa vaikuttavuuden arviointia (Työterveyslaitos 2019).

Yleensä työhyvinvointipanosten uskotaan johtavan hyviin tuloksiin organisaatioissa. Työeläkeyhtiöiden työhyvinvointitoiminta ei automaattisesti johda tuloksiin, varsinkaan kun työeläkeyhtiöt myöntävät löyhin perustein useiden satojen miljoonien eurojen työhyvinvointirahoja. Vastuullisuusraporteista ei ilmene, että eläkeyhtiöillä olisi myönnettyjen rahojen suhteen vaatimuksia yrityksille. Lisäksi työeläkeyhtiöt saattavat käyttää oman työhyvinvointitoimintansa mittareina pelkkiä asiakaskyselyitä. Esimerkiksi Ilmarinen kertoo, että asiakkaiden kokema hyöty yhtiön työhyvinvointipalveluista on 4,7/5 (Ilmarinen 2020, 19). Työeläkealan tulisi mielestäni kehittää konkreettisempia ja luotettavampia mittareita vaikuttavuudelle.

Aktiivisen omistajuuden avoimuudessa kehitettävää

Eläkevakuutusyhtiöt olivat juuri heränneet aktiiviseen omistajuuteen ja vastuulliseen sijoittamiseen, kun tein eläkeyhtiöiden omistajaroolia tarkastelevaa pro graduani Hankenilla 2000-luvun alussa (Kiikka 2004). Eläkeyhtiöiden uusimpia vastuullisuusraportteja lukiessani huomaan eläkeyhtiöiden vastuullisen sijoittamisen harpanneen hurjasti eteenpäin. Erityisesti minua silloin kiinnostanut aktiivinen omistajuus, ei näytä kehittyneen vastuullisen sijoitustoiminnan tahdissa. Ainakaan yhtiöiden avoimuus ei ole omistajuuden osalta merkittävästi lisääntynyt parissa vuosikymmenessä. On harmillista, että eläkeyhtiöiden tämän päivän vastuullisuusraportit näyttävät lähes identtisiltä niihin vastauksiin nähden, joita sain haastatellessani eläkeyhtiöiden sijoitusjohtajia graduuni. Varma, Elo ja Keva kertovat aktiivisen omistajuuden ja vaikuttamisen merkityksen kasvavan (Varma 2020, 14 & Elo 2020, 22 & Keva 2020, 12-13). Mutta miksi vasta nyt? Sitä vastuullisuusraportit eivät kerro.

Valitsin eläkeyhtiöiden aktiivisen omistajuuden graduni aiheeksi, koska koin, että maailman suurimpiin sijoittajiin kuuluvat eläkeyhtiöt voisivat parantaa maailmaa kaikista eniten aktiivisella omistajuudellaan. Aktiivinen omistajuus ja vastuullinen sijoittaminen muodostavatkin mielestäni eläkeyhtiöiden yhteiskunnallisesti tärkeimmän vastuullisuuden muodon. Koska eläkeyhtiöt hoitavat suomalaista sosiaaliturvaa eli julkista tehtävää, ja hallinnoivat noin 200 miljardin euron eläkevarallisuutta, tulisi ulkopuolisilla olla mahdollisuus tarkastella yhtiöiden vastuullisuustoimia omistajuudenkin suhteen. Siksi onkin erityisen harmi, ettei ulkopuolisen ole mahdollista tarkastella eläkeyhtiöiden aktiivisen omistajuuden toimia vielä tänäkään päivänä.

Eläkeyhtiöiden vastuullisen sijoittamisen toimiin kuuluvat esimerkiksi: tiettyjen pahoiksi luokiteltujen alojen poissulkeminen, vastuullinen sijoitusprosessi ESG-luokituksineen, ESG-analyyseineen, ESG-vertailuindekseineen sekä YK:n Global Compact aloitteen periaatteiden huomioiminen. Vastuullinen hallinto on sijoittajille varmasti perusasia. Eläkeyhtiöiden vastuullinen sijoittaminen näyttääkin kohdistuvan erityisesti ilmastomuutoksen hillitsemiseen eli ympäristövastuun huomioimiseen. Vastuullisuusraporttien perusteella sosiaalinen vastuu ihmisistä näyttää jäävän merkittävästi vähemmälle huomiolle.

Vastuullista sijoittamista voidaan analysoida sijoituksia arvioimalla. Vastuullisuusraporttien perusteella eläkeyhtiöt eivät näytä julkaisevan kaikkia sijoituksiaan. Ulkopuolisilla ei näin ollen ole mahdollisuutta arvioida sijoitusten vastuullisuutta. Eläkeyhtiöiden vastuullisen sijoittamisen arviointi vaatisi tätä analyysia laajempaa tutkimusta. Huomasin kuitenkin mielenkiintoisen ristiriidan. Ilmarinen ja Elo mainitsivat vastuullisuusraportissaan sijoituksensa British Petroleumiin (Ilmarinen 2020, 39 & Elo 2020, 24). Öljy-yhtiö BP on maailman kuudenneksi eniten kasvihuonepäästöjä tuottava yritys (MTV 15.10.2019). Koska eläkeyhtiöillä on vahva fokus ilmastomuutoksen hillitsemisessä, onkin hieman ristiriitaista, että BP ylipäätään löytyy eläkeyhtiöiden sijoitussalkuista. Miten sijoitus on läpäissyt kaikki erilaiset ESG-kriteerit ja analyysit? Pieni lisäselvitys paljasti, että Ilmarinen, Varma, Keva ja Elo omistavat 204 miljoonan euron edestä öljy-yhtiöiden osakkeita (Verkkouutiset 12.5.2019). 

Eläkeyhtiöiden aktiivinen omistajuus aktivoituu viimeistään silloin, kun sijoituskohde jää kiinni jostakin rikkomuksesta. Aktiivisen omistajuuden toimiin kuuluvat esimerkiksi vaikuttaminen siihen, että rikkomus korjataan. Silloin yhtiöt toimivat yksin tai yhdessä muiden sijoittajien kanssa. Mikäli vaikuttamisella ei saada haluttua tulosta, saattavat eläkeyhtiöt myydä sijoituksensa. Myyminen ei tosin korjaa rikettä, sillä sijoituskohde saattaa hyvinkin jatkaa väärää toimintaansa rauhassa ilman sijoittajan painostusta. Eläkeyhtiöt käyvät säännöllisesti vuoropuhelua omistamiensa yritysten johdon kanssa. Eläkeyhtiöt kommentoivat yhtiökokousten esityslistoja sekä ottavat osaa ja äänestävät kokouksissa. Eläkeyhtiöt vaikuttavat myös sijoituskohteidensa hallitusten jäsenten valintaan.

Eläkeyhtiöiden aktiiviseen omistajuuteen liittyy sellainen huolestuttava piirre, että yhtiöt sanovat vaikuttavansa luottamuksellisesti. Ilmarinen kertoo vaikuttavansa ”dialogin ja positiivisten muutosten kautta, ei selkä seinää vasten asettamalla” (Ilmarinen 2020, 39). Elo sanoo hieman pehmeämmin lähes saman, että ”tavoitteena on tukea ja kannustaa yhtiöitä menestymään” (Elo 2020, 22). Vaikka tämä saattaakin kuulostaa fiksulle, toimintapa mahdollistaa avoimuuden poissulkemisen eli salailun. Yhtiöt vetoavatkin ahkerasti luottamuksellisuuteen. Ulkopuolisen on siksi vaikea arvioida eläkeyhtiöiden omistajaohjausta. Eläkeyhtiöt luettelevat kyllä erilaisia lukuja toimistaan. Kuten, kuinka moneen yhtiökokoukseen on osallistuttu, ja kuinka monta vaikuttamisprosessia yhtiöillä on käynnissä. Luvut antavat kyllä hieman viitteitä yhtiöiden aktiivisuuden tasosta, mutta vertailua hankaloittaa se, etteivät yhtiöiden luvut ole vertailukelpoisia. Lukujen listaaminen ei kuitenkaan avaa siitä, minkälaisiin asioihin eläkeyhtiöt tarttuvat omistajaohjauksessaan.

Huomasin, ettei Ilmarisen vastuullisuusraportissa kerrottu, että Esperi Caren toimitusjohtaja istui Ilmarisen omassa hallituksessa aina siihen asti, kunnes kriisi yrityksen ympärillä puhkesi. Vaikuttaakin siltä, että yritystä arvostettiin sen verran paljon, että toimitusjohtajalle annettiin hallituspaikka. Eläkeyhtiö kirjoitti Esperi Caren sosiaalisen vastuun laiminlyönnistä vastuullisuusraportissaan kuin yllättävästä luonnonkatastrofista. Voidaankin kysyä, että olisiko riskit Esperi Caren suhteen pitänyt tulla ilmi eläkeyhtiön ESG-analyyseissa jo aiemmin? Koska eläkeyhtiöt hoitavat yhteiskunnallista tehtävää, tulisi ulkopuolisten päästä tutustumaan eläkeyhtiöiden omistajuuden vastuullisuuteen nykyistä syvällisemmin.

Eläkeyhtiöt turvautuvat epäeettiseen viestintään

Aiemmassa tutkimuksessani selvisi, että vastuullisuus kuuluu työeläkeyhtiöiden tärkeimpiin viestinnän painotuksiin (Kiikka 2020, a). Työeläkeyhtiöt nostavat vastuullisuuden keskeisimmäksi kilpailukeinokseen asiakashyvitysten ja toiminnan tehokkuuden, työhyvinvointitoiminnan, sijoitustoiminnan tuloksellisuuden sekä asiakaspalvelun laadun rinnalle. Yhtiöt julkaisevat päivittäisviestinnässään säännöllisesti tiedotteita, joissa ne kertovat iloisista vastuullisuushankkeistaan. Esimerkkeinä vaikkapa Pride-kumppanuus, kakkossija vastuullisin kesäduuni -kilpailussa tai kiinteistöjen energiakulutuksen vähentämistoimet.

Viestinnän etiikan on sanottu piiloutuvan vastuullisuusraportteihin (Rydenfelt & Juholin 2016, 15). Eläkeyhtiöiden vastuullisuusraportit keskittyvät ja toistelevat myönteisiä asioita, ja piilottelevat haastavia teemoja. Yhtiöiden viestintä täyttääkin mielestäni epäeettisyyden määritelmän. Epäeettinen viestintä liitetään yleensä esimerkiksi laittomuuteen, epärehellisyyteen, tiedon yksipuolisuuteen, puutteellisiin perusteluihin, sidonnaisuuksien pimittämiseen ja yhteiskunnallisesta keskustelusta vetäytymiseen (Kiikka 2020, b). Löysin viitteitä näistä kaikista.

Eläkeyhtiöt näyttävät turvautuneen Viestinnän eettisen neuvottelukunnan (VEN) huomautukseen johtaneisiin epäeettisiin viestinnän muotoihin, kuten avoimuuden puutteeseen, vaikeaselkoisuuteen sekä epärehellisyyteen. (VEN 5.12.2019 & 28.2.2019.) Avoimuuden puute näkyy erityisesti eläkeyhtiöiden kustannustehokkuuden, työhyvinvointitoiminnan vaikuttavuuden ja aktiivisen omistajuuden viestimisessä. Eläkeyhtiöt turvautuvat vaikeaselkoisuuteen erityisesti kohdissa, joissa tarkastellaan yhtiöiden omaa kustannustehokkuutta. Epärehelliseen viestintään eläkeyhtiöt turvautuvat eritoten tarkastellessaan hallintonsa eettisyyttä. Eläkeyhtiöt eivät näe omassa toiminnassaan mitään vastuutonta tai väärää.

Työeläkeyhtiöiden työntekijät eivät näytä vastuullisuusraporttien perusteella havainneen yhtiöissään eettisiä rikkeitä, siitäkään huolimatta, että yhtiöt jakavat työhyvinvointirahaan verhottuja yritystukia, työhyvinvointitoiminta on ollut liiallista ja tuloksellisuus kyseenalaista, ja yhtiöiden viestintäkin täyttää epäeettisyyden kriteerit. Ilmarisen ja Elon whistle blowing-kanavien kautta ei tullut yhtään ilmoitusta epäkohdista vuoden 2019 aikana (Ilmarinen 2020, 48 & Elo 2020, 56). Keva ja Varma avaavat omat whistle blowing-kanavansa vuoden 2020 aikana, eivätkä yhtiöt kommentoineet eettisyyttään mitenkään (Keva 2020, 22 & Varma 2020, 58).

Eläkeyhtiöiden harjoittaman korruption ja sitä kautta vastuullisen hallinnon laiminlyöminen viestivät, että eläkeyhtiöt turvautuvat epäaitoihin vastuullisuusstrategioihin. Vastuullisuus näyttäytyy siten harhautuksena, jolla yhtiöt ohjaavat yleisönsä iloisiin, mutta epäoleellisiin vastuullisuustoimiin. Aktiivinen omistajuus ja vastuullinen sijoittaminen voisivat muodostaa eläkeyhtiöiden vastuullisuuden kivijalan, mutta eläkeyhtiöt eivät halua olla siinä tarpeeksi avoimia.

Vastuullisuus on eläkeyhtiöille tärkeä kilpailukeino. Yhtiöiden vastuullisuus toimiikin promootiona, jolla nostatetaan yhtiöiden brändejä ja mainetta. Vaikka eläkeyhtiöt näyttävät hoitavan ympäristövastuunsa melko mallikkaasti, turvautuvat eläkeyhtiöt kuitenkin viherpesuun. Esimerkkinä, että yhtiöt ovat pian hiilineutraaleja, mutta sijoitussalkusta voi samaan aikaan löytyä maailman suurimpia kasvihuonepäästöjä tuottavaa British Petroleumia, kuten Ilmarisessa ja Elossa (Ilmarinen 2020, 39 & Elo 2020, 24). Varma taas hehkuttaa virallista Pride-kumppanuuttaan, mutta myöntää muiden yhtiöiden tapaan, ettei tasa-arvo ole toteutunut (Varma 2020, 38-39). Pinkkipesua? Luultavasti. Viher- ja pinkkipesu ovat vilpillistä viestintä, jolla normaali toiminta saadaan näyttämään hyveelliseltä julkisuudessa. Tällainen viestintä saattaa vaikuttaa myönteisesti organisaation omien työntekijöiden sitoutumiseen (Mumby 2018, 348), mutta liika promoaminen kääntyy itseään vastaan julkisuudessa (Cornelissen 2017, 259).

Huomasin tätä analyysia tehdessäni, että eläkeyhtiöiden vastuullisuusraporttien äänensävy poikkesi merkittävästi eläkeyhtiöiden muusta viestinnästä. Aiemmassa empiirisessä viestintätutkimuksessani selvisi, että eläkeyhtiöiden päivittäisviestinnän fokus on eläkkeiden sijaan vahvasti työelämän kehittämisessä sekä työhyvinvointitoiminnassa (Kiikka 2020, a). Vastuullisuusraporteissa työelämän kehittämisen ja työhyvinvointitoiminnan merkitys on häivytetty lähes kokonaan, ja fokus on täysin linjassa yhtiöiden laillisen tehtävän kanssa. Miksi näin? Eläkeyhtiöitä valvova Finanssivalvonta saattaa keskittyä valvonnassaan eläkeyhtiöiden vastuullisuusraportteihin, päivittäisviestinnän sijaan. Eläkeyhtiöiden asiakkaat taas lukevat enemmän päivittäisviestintää.

Havaitsin eläkeyhtiöiden vastuullisuusraportteja lukiessani myös toisen varsin mielenkiintoisen seikan. Kun eläkeyhtiöt puhuvat asiakkaistaan, niin ne viittaavat voittopuolisesti yritysasiakkaisiinsa, eivätkä vakuutettuihin. Vahva fokus yrityksiin viitannee siihen, että eläkeyhtiöt arvottavat yritysasiakkaitaan korkeammalle kuin vakuutettuja. Tämä voi selittää eläkeyhtiöiden korruption motiiveja.

Johtopäätökset

Käsittelin tässä kriittisessä analyysissa työeläkeyhtiöiden vastuullisuuden ongelmakohtia. Vaikka eläkeyhtiöt suoriutuvat lähes kiitettävästi ympäristövastuustaan, ilmenee eläkeyhtiöiden vastuullisessa hallinnossa sekä sosiaalisessa vastuussa huomattavia ongelmia. Niiden takia työeläkeyhtiöiden vastuullisuus ei mielestäni toteudu.

Työeläkeyhtiöiden merkittävin vastuullisuusongelma liittyy vastuullisen hallinnon laiminlyöntiin. Eläkeyhtiöt ovat muiluttaneet satoja miljoonia euroja suomalaiseen eläkejärjestelmään kuuluvaa varallisuutta yritysasiakkailleen. Varat ovat poissa nykyisiltä ja tulevilta eläkeläisiltä eli jokaiselta suomalaiselta. Eläkeyhtiöt piilottelevatkin tätä korruptiota puolijulkisuutensa suojissa. Eläkeyhtiöiden tulisikin olla julkisuuslain piirissä!

Työeläkeyhtiöiden toiseksi merkittävin vastuullisuusongelma liittyy kustannustehokkuuteen. Eläkeyhtiöt ovat hankaloittaneet oman kustannustehokkuutensa tarkastelua salailevalla ja epäselvällä viestinnällä. Työeläkeyhtiöiden kilpailu ja erilliset hallinnot vievät merkittävän osan eläkejärjestelmän varoista. Suomessa tulisi keskustella siitä, tulisiko meillä olla vain yksi julkinen työeläkeyhtiö.

Työeläkeyhtiöiden kolmanneksi merkittävin vastuullisuusongelma liittyy siihen, ettei eläkeyhtiöillä ole konkreettista näyttöjä työkyvyttömyysriskin pienentämisestä eli työhyvinvointitoimintansa vaikuttavuudesta. Työeläkeyhtiöt eivät itse ole kovin esimerkillisiä sosiaalisessa vastuussaan. Eikä yhtiöillä myöskään ole kunnollisia mittareita, joilla todistaa työhyvinvointitoimintansa vaikuttavuutta. Lisäksi eläkeyhtiöiden harjoittama korruptio hankaloittaa tuloksellisuutta.

Koska eläkeyhtiöt hoitavat julkista tehtävää ja hallinnoivat massiivista eläkevarallisuutta, tulisi ulkopuolisilla olla mahdollisuus tarkastella yhtiöiden vastuullisuustoimia aktiivisen omistajuuden ja vastuullisen sijoittamisen suhteen. Eläkeyhtiöt vetoavat luottamuksellisuuteen, mikä mahdollistaa salailun. Aktiivisen omistajuuden avoimuudessa on vielä paljon kehitettävää. Työeläkeyhtiöt eivät myöskään ole hyödyntäneet aktiivisen omistajuuden mahdollisuuksia vastuullisuusviestinnässään.

Eläkeyhtiöiden harjoittaman korruption ja vastuullisen hallinnon laiminlyöminen viestivät, että eläkeyhtiöt turvautuvat epäeettiseen viestintään ja epäaitoihin vastuullisuusstrategioihin. Eläkeyhtiöiden vastuullisuusongelmien ydin voi olla siinä, että yhtiöiden yritysasiakkaat mielletään vakuutettuja tärkeämmäksi sidosryhmäksi.

Lue myös muut blogini eläkeyhtiöistä: 1) Mitä työeläkeyhtiöiden viestintä paljastaa? 2) Analyysi työeläkeyhtiöiden legitimiteetistä 3) Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria 4) Eläkealan megatrendit 5) Megatrendien vaikutukset eläkeyhtiöiden viestintään, sekä 6) Johtopäätökset megatrendien vaikutuksesta pankki- ja eläkealaan. Lue myös tämä: Minkälaista eettinen viestintä on?

Lähteet

Cornelissen, J. (2017). Corporate communication. A Guide to Theory and Practice. Sage.

Eläketurvakeskus (5.6.2020, a). Selvitys työeläkekuntoutuksesta.

Eläketurvakeskus (5.6.2020, b). Työeläkekuntoutuksen ratkaisukäytännöt sekä kuntoutuksen toimivuus ja vaikuttavuus.

Eläketurvakeskus (23.6.2020). Työeläkekuntoutus vuonna 2019.

Eläketurvakeskus (2020). Työeläkelaitosten tilinpäätös- ja kustannustenjaon lukuja.

Helsingin Sanomat (13.8.2020). Työeläkeyhtiöiden puhe vastuullisuudesta loppuu, kun pitäisi kertoa ikävistä asioista.

Helsingin Sanomat (20.11.2019) HS-analyysi: Finanssivalvonta antoi eläkemiljardien hoitajille viimeisen varoituksen.  

Helsingin Sanomat (13.11.2018). Finanssivalvonnalta poikkeuksellinen ulostulo: Eläkeyhtiöt ovat käyttäneet yhteisiä varojamme vuosikausia väärin, ja nyt sen on loputtava.  

Helsingin Sanomat (25.2.2018). Finanssivalvonta joutui julkistamaan ”hyvinvointi­miljoonien” saajat – näille yhtiöille luvattiin eniten julkista eläkerahaa kerralla työhyvinvointiin.  

Helsingin Sanomat (1.6.2017). Sähköpostit paljastavat, miten eläkeyhtiöiden johtajat pehmittivät valvojaansa – Fiva ei julkistanutkaan työhyvinvointi­miljoonien saajia.  

Helsingin Sanomat (31.5.2015). Eläkeyhtiöt kalastelevat asiakkaita jakamalla miljoonia yritysten työhyvinvointiin.

Ilta-Sanomat (28.9.2015). Työhyvinvointirahoilla on maksettu vääriä asioita.  

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo (2020). Vuosi ja vastuu 2019. 

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (2020). Ilmarisen vuosi ja yritysvastuu 2019. 

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma (7.7.2020). Uudet yhteistyösopimukset 1.4.-30.6.2020. 

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma (2020). Varman vuosi- ja yritysvastuuraportti 2019. 

Keskisuomalainen (3.10.2016). Työeläkeyhtiöiden rahankäyttöä on läpivalaistava.

Keva (2020). Kevan vastuullisuuden tunnusluvut 2019. 

Kiikka, H. (2020, a). Mitä työeläkeyhtiöiden viestintä paljastaa? Blogi.  

Kiikka, H. (2020, b). Minkälaista eettinen viestintä on? Blogi. 

Kiikka, H. (2020, c). Analyysi työeläkeyhtiöiden legitimiteetistä. Blogi. 

Kiikka, H. (2004). Pensionsbolag som ägare: Finska pensionsbolagens ägarpolitik och engagemang i ägarstyrning. Pro gradu -tutkielma. Hanken.

MTV (15.10.2019). Karu tulos: Nämä 20 jättiyhtiötä ovat aiheuttaneet kolmasosan koko maapallon kasvihuonekaasupäästöistä. 

Mumby, D. (2018). Organizational Communication, Critical Approach. Sage.

Oikeusministeriö (2020). Korruptionvastainen toiminta.  

ProCom (2016). Eettinen viestintä. ProComma Academic. 

Putnam, L. & Mumby, D. (2014). The Sage Handbook of Organizational Communication: Advances in Theory, Research, and Methods.

Rydenfelt, H. & Juholin, E. (2016). Hyvä viestintä – Parempi viestintäkulttuuri. Teoksessa: Eettinen viestintä. ProComma Academic.  

Tilastokeskus (2018). Sukupuolten tasa-arvo.  

Työeläkelehti (03/2020). Asiakashyvitykset haluttuja. Kustannustehokkuus kirittää eläkealaa. 

Työeläkevakuuttajat TELA ry (19.8.2020). Työeläkejärjestelmän toimeenpano ja kustannukset.

Työterveyslaitos (8.5.2019). Työeläkekuntoutuksella on pieni myönteinen vaikutus.

Vanhala, A. (19.5.2020). Helsingin Ekonomit – Vastuullisuus menestystekijänä. Esitelmä.

Vanhala, A. (12.3.2019). Helsingin Ekonomit – Yritysvastuu. Hyväntekeväisyyttä vai liiketoimintaa? Esitelmä.

Verkkouutiset (12.5.2019). TS: Eläkesäästöillä rahoitetaan ilmastotoimien vastaisia kampanjoita.

Veritas Eläkevakuutus (2020). Toimintakertomus ja tilinpäätös 2019. 

Viestinnän eettinen neuvottelukunta (2020).  

Viestinnän eettinen neuvottelukunta (2020). Viestinnän eettiset ohjeet.  

Viestinnän eettinen neuvottelukunta (5.12.2019). Avoimuuden puute syö toiminnan oikeutusta. 

Viestinnän eettinen neuvottelukunta (28.2.2019). Viestinnän vaikeaselkoisuus on eettinen ongelma.