Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria


║ Kirjoittanut: Heidi Kiikka ║

Tämän blogikirjoituksen tavoitteena on kiteyttää kriittisen teorian ydinajatuksia. Sitä, miksi Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria on olemassa, ja mitä se tavoittelee. Haluan samalla itse paremmin ymmärtää Frankfurtin koulukunnan kriittisen teorian suhdetta kriittiseen PR:ään. Kriittinen PR pitää nimittäin kriittistä teoriaa teoreettisena perustanaan. Näin toivon oivaltavani, soveltuuko kriittinen teoria tutkielmaani, jossa mielin tarkastella työeläkeyhtiöiden toimintaa kriittisesti. Minua on mietityttänyt erityisesti se, voinko allekirjoittaa kriittisen teorian ydinsanomia, ja mihin minä sitoudun, jos hyödynnän Frankfurtin koulukuntaa. Minun on näistä syistä saavutettava kokonaisymmärrys koulukunnan ajatusmaailmasta.


Frankfurtin koulukunta

Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria ei ole mikään yhtenäinen teoriakokonaisuus, vaan se integroi laaja-alaisesti ja monitieteisesti erilaista ajattelua ja erilaisia tutkimustraditioita. Kuten filosofiaa, sosiologiaa, taloustiedettä, jopa psykoanalyysia. Frankfurtin koulukunnan jäsenillä, kuten Max Horkheimerilla, Theodor Adornolla, Herbert Marcusella, Jürgen Habermasilla ja koulukunnan muilla jäsenillä, on kaikilla omat innoittajansa, maailmankuvansa ja kiinnostuksen kohteensa. Kuten Karl Marx, Friedrich Engels, Platon, Georg Wilhelm Friedrich Hegel, Sigmund Freud ja Max Weber. Vuonna 1923 perustetun Frankfurtin koulukunnan jäsenet eivät ole vieneet koulukuntaansa järjestelmällisesti eteenpäin, vaan tarttuneet vain joihinkin kollegoidensa ajatuksiin. Lisäksi koulukunnan edustajat ovat hyväksyneet innoittajiensa joitakin ajatuksia, mutta hylänneet toisia. Frankfurtin koulukunta on kirjavuudestaan huolimatta riittävän yhtenäinen, jotta sitä voidaan nimittää koulukunnaksi.

Olisin voinut käsitellä tässä kirjoituksessa Frankfurtin koulukunnan lukemattomia mielenkiintoisia edustajia tai heidän ajatuksiaan. Kuten Theodor Adornon vielä nykyhetkessä päivänpolttavaa oikeistoradikalismin nousua selittävää antidemokraattista ideologiakritiikkiä, Jürgen Habermasin demokratiaa vahvistavaa julkisuusteoriaa, tai Max Horkheimerin ja Adornon selvästi aikaansa edellä luotua kaupallisen kulttuurin kritiikkiä. Näihin teemoihin perehtyminen ei kuitenkaan avannut minulle riittävän syvällistä ymmärrystä Frankfurtin koulukunnan ja kriittisen teorian ydinajattelusta. Kriittistä teoriaa voisikin kuvailla ameebamaiseksi luomukseksi, joka alati muuttaa muotoaan, ja josta on vaikea saada kunnollista otetta. Koin sinnikkäistä yrityksistäni huolimatta, etten päässyt tarpeeksi lähelle kriittisen teorian ydintä. Vaadittiin lopulta pinollinen Frankfurtin koulukuntaa käsitteleviä kirjoja, jotta ymmärsin, mistä kriittisessä teoriassa on pohjimmiltaan kyse.

Kriittinen teoria

Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria on poikkitieteellinen synteesi filosofiaa ja tiedettä (Ingram 1990,136). Kriittisen teorian lähtökohtana on 1) teoreettinen ajattelu sekä 2) kokemusperäisyyteen kytkeytyvä perusteleva analyysi. Frankfurtin koulukunnan edustajat eivät juurikaan ole harjoittaneet empiiristä tutkimusta. (Ingram 1990,136, 114, 128 & Pietilä 1997, 217-218.) Työeläkeyhtiöiden toimintaa kritisoiva, vasta ideavaiheessa oleva, tutkielmani istuu mielestäni hyvin Frankfurtin koulukunnan teoreettiseen ja todellisuutta kuvaavaan luonteeseen. Voisiko tukeutuminen kriittiseen teoriaan tarkoittaa sitä, että oma analyysini korvaisi empiirisen tutkimuksen? Jään vielä pohtimaan tätä. Tutkielmani olisi kuitenkin ajattelultaan laaja-alaista ja maailmaa syleilevää kriittistä teoriaa suppeampi ja rajoittuneempi. Voi olla, etten tämän seikan ansiosta tavoita kriittisen teorian henkeä.

Kriittinen teoria rakentuu Marxin kapitalismikritiikille (Pietilä 1997, 214), josta sosialismi (myös kommunismi) on rajattu pois (Ingram 1990, 31). Näin marxismista on kehittynyt Frankfurtin koulukunnan käsittelyssä tulkinta, joka painottaa ennen kaikkea vapautta (emansipaatiota) ja oikeudenmukaisuutta (Ingram 1990, 174). Marxin vaikutteiden ansiosta epäröin kaikkein eniten sitä, pystynkö sitoutumaan Frankfurtin koulukunnan ajatuksiin. Lähempi tutustuminen koulukuntaan hälvensi kuitenkin epävarmuuttani. Marxin ainoa älytön ajatus oli siirtymä sosialismin, ja tämän Frankfurtin koulukunta on hylännyt.

Kriittisen teorian kriittisyys ja kritiikki kohdistuvat yleisimmässä muodossaan 1) toimijoihin tai sisältöön. Harvemmin 2) toisia teorioita, instituutioita ja erilaisia klustereita kohtaan. Harvinaisimmassa muodossaan kriittisyys 3) sisältää kaksi edellistä muotoa ja lisänä vielä erityisen painavan analyysin. Frankfurtin koulukunnan ensimmäisen sukupolven edustajat Horkheimer, Adorno ja Marcuse edustavat kahta ensimmäistä kriittisyyden tyyppiä. Marcuse ja toisen sukupolven Habermas myös kolmatta. (Magala 1990, 17-21.) Oma tuleva eläkeyhtiöitä ja niiden toimintaa kritisoiva tutkielmani lukeutuisi yllä olevan valossa kriittisen teorian yleisimpään muotoon. Minulla ei olisi annettavanani kovin merkittävää tieteellistä panosta kriittisen teorian tulevaisuuden kannalta, vaikka aiheeni onkin mielenkiintoinen.

Hyödynnän seuraavaksi David Ingramin kirjassa ohimennen mainittua ajatusta, että kriittinen teoria olisi 1) tiedekritiikki, 2) ideologiakritiikki sekä 3) kannustus emansipaatioon (Ingram 1990, 137). Yksikään muista käyttämistäni lähteistäni ei ole summannut yhteen kriittisen teorian ydinajatuksia. Lisään listaan vielä 4) yhteiskuntakritiikin, joka tiivistää koko Frankfurtin koulukunnan olemassaolon syyn. Käsittelen seuraavaksi näitä mielestäni kriittisen teorian oleellisimpia ydinajatuksia.

Tiedekritiikki: Positivismin vastaisuus

Kriittistä teoriaa voi sanoa positivismikritiikiksi, vaihtoehtoisesti myös positivismin vastaiseksi tai antipositivistiseksi. Taustalta löytyy tiedekritiikki Wienin piirin edustamalle positivismille (Ingram 1990, 114). Frankfurtin koulukunnan Max Horkheimerin mukaan perinteinen tieteellinen tutkimus on kritiikitöntä, koska se peilaa vain pintaa (Ingram 1990, 109). Positivismi ei Theodor Adornon sanoin pääse tunkeutumaan pintaa syvemmälle (Pietilä 1997, 216). Positivismin vastaisuus tarkoittaakin pyrkimystä syvällisempään ymmärrykseen, joka vaatii itsestäänselvyyksien kyseenalaistamista (Kauppinen et al. 2019, 7, 257-258). Frankfurtin koulukunta näkeekin, ettei luonnontieteissä syy-seuraussuhteisiin ja objektiivisesti todennettuihin havaintoihin tukeutuva positivismi sovellu yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Positivistinen tiede vaikuttaa arvovapaalta ja neutraalilta, mitä se ei kuitenkaan ole. (Ingram 1990, 114-115.) Todellisuudessa se on ideologista (Pieniniemi 2020, 27-28).

Viestintätieteen nykytrendinä näyttää olevan, että kriittisyys eli antipositivismi lisääntyy. Viestintätieteen alkutaival oli varsin positivistinen, painottaen epäkriittisesti viestintäalan parhaita käytäntöjä. Kriittinen PR on luultavasti tarttunut Frankfurtin koulukunnan kriittisen teorian positivismikritiikkiin, ja yhdistänyt sen viestintään.

Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria tukeutuu Platonin ajatukseen, illuusion takana piilevästä totuudesta (Craig & Muller 2007, 425). Frankfurtin koulukunnassa yhteiskunnallinen tieto nähdään suhteellisena, jolloin kaikki ei ole vain sitä, miltä päälle päin näyttää (Ampuja 2021a & Pietilä 1997, 216). Näin Frankfurtin koulukunta katsoo yhteiskunnallisten ilmiöpintojen taakse. Frankfurtin koulukunnan kriittisen teorian tavoitteena onkin tulkita ja paljastaa erilaisia yhteiskunnallisia lainalaisuuksia, suhteita, realiteetteja, merkityksiä ja ideologioita (Ampuja 2021a & Pietilä 1997, 165-166).

Kriittinen teoria edustaa positivismin vastaisuutensa ohella myös konstruktivismia, eli erilaisten yhteiskunnallisten todellisuuksien tulkintaa, rakentamista, tuottamista ja uusintamista (Pöntinen 2020). Yhteiskunnalliset realiteetit eivät näin ollen ole pelkkiä todellisuuden heijastumia. Konstruktionismin vastakohta taas on funktionismi, joka ajaa nykyisen (status quon) säilymistä (Pietilä 1997, 211). Tästä voikin päätellä sen, että kriittinen teoria tavoittelee jonkinlaista muutosta. Käsittelen tätä myöhemmin.

Kriittisen teorian ja kriittisen PR:n tavoitteet näyttävät kaiken kaikkiaan lähes identtisiltä. Molemmat puhuvat esimerkiksi positivismista ja tiedon paljastamisesta (Pieczka 2015, 76).

Ideologiakritiikki: Alistavat rakenteet

Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria näkee yhteiskunnan vallankäytön rakenteena (Pöntinen 2020). Koulukunnan tavoitteena on paljastaa yhteiskunnallinen vallankäyttö ja siihen liittyvä ideologia. Valta ja ideologia vääristävät todellisuutta, ja luovat väärää tietoisuutta. Ihmiset kokevat yhteiskunnalliset rakenteet yleensä normaaleina, itsestään selvyyksinä, eivätkä ideologisina rakennelmina, mitä ne ovat (Pietilä 1997, 272). Ihmiset erehtyvät siksi luulemaan toimivansa oman vapaan tahtonsa mukaisesti (Ingram 1990, 83, 179). Vallassa olevat saavat ideologiansa turvin muut toimimaan haluamallaan tavalla (Pieniniemi 2020, 28). Ideologia pyrkiikin legitimoimaan vallankäyttöä (Magala 1990, 20). Ideologisuus suosii etuoikeutettuja, mutta syrjii muita. Marxin kapitalismikritiikille rakentunut Frankfurtin koulukunta näkee kapitalismin tällaisena ideologiana. Kapitalismi vaikuttaa kaikkeen toimintaamme, siitäkin huolimatta, ettemme sitä tiedosta.

Adorno näkee myös erilaiset instituutiot ongelmallisena, sillä historian saatossa instituutiot pyrkivät autonomisiksi. Kauppinen et al. sanojen mukaan, instituutiot ”kääntyvät luojaansa vastaan, aiheuttaen tuhoa, eriarvoisuutta ja kärsimystä…” (Kauppinen et al. 2019, 255.) Tulevan tutkielmani tavoitteena on paljastaa, että työeläkeyhtiöt ovat unohtaneet sekä julkisen sosiaalivakuuttamisen tehtävänsä että eläkkeensaajiensa etujen turvaamisen. Työeläkeyhtiöt ovat kilpailun nimissä jakaneet useita satoja miljoonia euroja eläkejärjestelmään kuuluvia varoja omille yritysasiakkailleen, sortuen vastuullisen hallinnon laiminlyömiseen sekä korruptioon. Näin työeläkeyhtiöt ovat siirtyneet lähemmäksi kapitalismin ehdoin toimivaa yksityissektoria, toteuttaen kilpailullisia ja autonomiaansa turvaavia tavoitteitaan. Kriittisen teorian ideologiakritiikki vaikuttaa erittäin käyttökelpoiselta tutkielmaani ajatellen.

Positivistinen tieteellinen tutkimus on Adornosta aina status quon puolella, ja osallistuu legitimoimaan yhteiskunnan alistavia rakenteita (Pietilä 1997, 224-225). Frankfurtin koulukunta haluaakin kriittisellä teoriallaan saada tällaiset alistavat yhteiskunnalliset valtarakenteet näkyville. Kriittinen teoria pyrkii siksi kuvaamaan, kenen etuja ideologiset valtarakenteet palvelevat, ja minkälaista maailmankuvaa ne meille rakentavat. (Ampuja 2021,a.) Habermasin mielestä kriittisen teorian tulisi jatkossa ideologiakritiikin sijaan kuitenkin keskittyä sosiaaliseen epätasa-arvoon (Ingram 1990, 176).

Näyttää siltä, että kriittisen teorian ja kriittisen PR:n näkemykset ideologiasta ovat samankaltaiset. Kriittinen PR tavoittelee epäoikeudenmukaisuuksien tunnistamista (Pieczka 2015, 76). Kriittinen PR haastaa myös itsestään selvyytenä pidettäviä oletuksia auktoriteeteista, ja antaa äänen marginaalissa oleville (Vardeman-Winter 2015, 187-189).

Kannustus emansipaatioon: Vapaus valistuksen kautta

Frankfurtin koulukunnan toisen polven edustaja Jürgen Habermas on koulukuntansa kiinnostunein emansipatorisista tiedonintresseistä. Habermas pitää kriittisen teorian kaikkein tärkeimpänä tehtävänä paljastaa menneitä vääristymiä, jotka haittaavat nykyhetkeä ja mahdollisesti myös tulevaisuutta. (Ingram 1990, 130.) Frankfurtin koulukunta haluaa näin tieteen ja valistuksen kautta vapauttaa ihmiset väärästä tietoisuudesta (Pietilä 1997, 260) eli alistavista yhteiskuntarakenteista (Magala 1990, 110). Kriittisen teorian valistus pohjautuu Platonin ajatukseen tiedon emansipatorisesta voimasta (Ingram 1990, 29). Habermas uskoo läpinäkyvän tiedon johtavan emansipaatioon (Ingram 1990, 114).

Kriittinen teoria ei Habermasin mukaan voi antaa konkreettisia neuvoja, miten ihmisten tulisi toimia vapautuakseen (Ingram 1990, 114). Kriittinen teoria voi kuitenkin tarjota sellaista kriittistä tietoa, jota perinteinen tutkimus ei normaalisti tarjoa. Kuten eri toimijoiden piilossa olevia intressejä (Ingram 1990, 179). David Ingram uskoo, että emansipaation tulisi ennen kaikkea olla poliittinen (Ingram 1990, 2).

Tämä pistää minut miettimään, mitä varten haluan kirjoittaa tutkielman, joka kritisoi työeläkeyhtiöitä. Mitä tavoittelen kritiikilläni? Jostain syystä uskon vakaasti, että kirpeä kritiikkini johtaa johonkin myönteiseen. Työeläkeyhtiöiden toiminta on sen verran kompleksista, että harva alan ulkopuolinen ymmärtää työeläkealaa, kritisoidakseen sitä. Viime kevään aikana ilmeni jopa, että erään työeläkeyhtiön hallituksen jäsenet ja johtokaan eivät olleet tehtäviensä tasalla. Koska alaa ymmärtäviä on vähän, vain työeläkeyhtiöiden ääni pääsee kuuluviin. Alaa ulkopuolelta seuraavana näen, että työeläkealaan liittyy paljon epäeettistä, sellaista, josta tulisi päästä eroon. Haluan siksi analysoida yhtiöitä. Ehkä paljastamani tiedot voivat johtaa työeläkealan uudistumiseen. Jos kritiikkini saisi vielä tuulta alleen, voisi koko eläkeinstituutio uudistua paremmaksi.

Frankfurtin koulukunta on saanut runsaasti kritiikkiä elitistisyydestään. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Kriittisen teorian päätavoitteena on paljastaa tietoa, joka sitten kannustaa ihmisiä alistavien yhteiskunnallisten rakenteiden purkamiseen. Kriittinen teoria puolustaakin vahvasti alisteisessa alemassa olevia, eikä vallassa olevia. (Ingram 1990, 130.) Kriittinen tutkielmani tuskin suitsuttaisi työeläkeyhtiöitä tai muita poliittisia päättäjiä, vaan painostaisi ennemminkin heitä työeläkealan uudistamiseen. Näin tutkielmani puolustaisi eläkejärjestelmän tärkeimpiä osapuolia eli eläkkeensaajia.

Kriittisen teorian ja kriittinen PR näkemykset emansipaatiostakin näyttävät yhteneväisiltä.

Yhteiskuntakritiikki: Tavoitteena parempi yhteiskunta

Frankfurtin koulukunnan kriittistä teoriaa voi pitää sekä nykyhetken yhteiskuntakritiikkinä että yhteiskuntamuutokseen tähtäävänä teoriana (Pietilä 1997, 218, 222). Kriittinen teoria perustuu idealistiseen ja utooppiseen ajatteluun, joka tavoittelee parempaa, demokraattisempaa maailmaa (Craig & Muller 2007, 429). Kriittinen teoria esittää, miltä yhteiskunnan todelliset ideaalit tulisi näyttää (Ingram 1990, xxiv). Näin kriittisen teorian kautta avautuu uusia yhteiskunnallisia järjestäytymisen mahdollisuuksia (Kauppinen et al. 2019, 134). Samalla kriittinen teoria asettaa uusia standardeja yhteiskunnalle. Habermasin mukaan yhteiskuntakritiikki poistaa demokratian esteitä (Kauppinen et al. 2019, 171). Voiko yhteiskuntaa sitten muuttaa paremmaksi? Tähän kysymykseen Frankfurtin kriittinen teoria ei pysty vastaamaan. (Kauppinen et al. 2019, 257.) Se riippunee lopulta ihmisistä.

Työeläkeyhtiöiden suhteen ideaalina voisi olla se, että suomalaiset työeläkeyhtiöt sulautetaan yhdeksi julkiseksi työeläkelaitokseksi. Näin yhtiöiden turhat kilpailulliset intressit häviävät. Samalla eläkejärjestelmän varojen holtiton käyttö loppuisi, mikä hyödyttäisi kaikkia nykyisiä ja tulevia eläkkeensaajia eli koko yhteiskuntaamme. Työeläkeyhtiöt tulisi myös saattaa julkisuuslain piiriin, jolloin niiden toiminta olisi nykyistä läpinäkyvämpää.

Kriittisen teorian ja kriittisen PR:n tavoitteet paremmasta yhteiskunnastakin näyttävät varsin yhteneväisiltä. Kriittinen PR tavoittelee parempaa maailmaa (Vardeman-Winter 2015, 194). Kriittinen PR pyrkii lisäksi korjaamaan ja inspiroimaan (Heath & Xifra 2015, 201).

Johtopäätökset

Kriittinen teoria edustaa mielestäni tieteellisestä näkökulmasta katsottuna:1) positivismin vastaista tiedekritiikkiä, 2) yhteiskunnalliseen vallankäyttöön liittyvää ideologiakritiikkiä, 3) valistuksen kautta saavutettavaa emansipaatiota, sekä 4) parempaa yhteiskuntaa rakentavaa yhteiskuntakritiikkiä. Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria tavoittelee ennen kaikkea paremman ja demokraattisemman yhteiskunnan ja maailman rakentamista. Perinteinen tieteellinen tutkimus on Frankfurtin koulukunnan mielestä kritiikitöntä, koska se peilaa pelkkää pintaa. Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria tarkasteleekin yhteiskuntaa pintaa syvemmältä. Kriittinen teoria tarjoaa sellaista kriittistä tietoa, jota perinteinen tutkimus ei normaalisti tarjoa. Frankfurtin koulukunta haluaa tiedon avulla vapauttaa kansalaiset alistavista yhteiskuntarakenteista, jotka ovat syntyneet historian, yhteiskunnallisen vallankäytön ja vallassa olevien ideologioiden tuloksena. Kaikki nämä Frankfurtin koulukunnan kriittisen teorian ydinsanomat ovat sellaisia, joihin minä pystyn tutkielmani suhteen sitoutumaan. Näin pystyn kriittisen PR:n lisäksi hyödyntämään kriittistä teoriaa.

Ymmärsin tätä kirjoitusta kirjoittaessani, että kriittisen PR:n suhde Frankfurtin koulukunnan kriittiseen teoriaan on niin läheinen, että mietin, ovatko ne yhtä ja samaa teoriaa. Craig & Muller heittävätkin ilmaan mielenkiintoisen kysymyksen: edustaako kaikki kriittinen teoria Frankfurtin koulukuntaa? (Craig & Muller 2007, 430). Tähän en kuitenkaan saanut vastausta lähdeaineistostani. Olen tietoinen siitä, että nykypäivän trendinä on siirtymä pois koulukunnista, koska nykypäivän tutkijat eivät halua sitoutua koulukuntiin. Frankfurtin koulukunnan kriittinen teoria onkin saattanut siirtyä vaivihkaa uudempiin teorioihin, kuten kriittiseen PR:ään. Ehkä siksi kriittisen teorian ja kriittisen PR:n raja näyttää niin häilyvältä. Onko Frankfurtin koulukunta sitten kuollut ja kuopattu? Kauppinen et al. kertovat, että koulukunta on kolmannen sukupolven käsissä elinvoimainen (Kauppinen et al. 2019, 11). 

Löysin kuitenkin yhden seikan, joka erottaa kriittisen teorian ja kriittisen PR:n toisistaan. Frankfurtin koulukunta perustuu erittäin laaja-alaiseen filosofiseen ja poikkitieteelliseen ajatteluun, toisin kuin kriittinen PR, joka keskittyy vain viestintään. Tämä yksityiskohta saattaa olla niin merkityksellinen, että viestintään keskittyvä tutkielmani tuskin yltää näin laaja-alaisen ajattelun tasolle.

Tämän kirjoituksen työstäminen antoi minulle varmuuden siitä, että voin hyvillä mielin käyttää Frankfurtin koulukunnan ajatuksia työeläkealaa kriittisesti analysoivassa tutkielmassani, kriittisen PR:n lisäksi.


Lähteet

Adorno, T. (1984). Yhteenveto kulttuuriteollisuudesta. Media & Viestintä, 7(3). 

Ampuja, M. (2021a). Viestinnän teoriat ja tutkimusperinteet. Luento 2.

Ampuja, M. (2021b). Viestinnän teoriat ja tutkimusperinteet. Luento 3.

Ampuja, M. (2004). Massapetoksen äärellä: Theodor W. Adornon kulttuuriteollisuusteoria ja kulttuurintutkimus. Julkaisussa: Mediatutkimuksen vaeltava teoria.

Craig, R. & Muller, H. (2007). Theorizing Communication. Readings Across Traditions.

Engeldorp, G., Magala, S. & Preuss, O. (1990). Critical Theory today: the Frankfurt School: how relevant is it today? = Die Frankfurter Schule: wie aktuellt ist die kritische Theorie?

Habermas J. (1964). The Public Sphere. An Ecyclopedia Article.

Held, D. (1980). Introduction to Critical Theory.

Heath, R. & Xifra, J. (2015). What is Critical About Critical Public Relations Theory? Julkaisussa: The Routledge Handbook of CriticalPublic Relations. Routledge.

Horkheimer, M. & Adorno, T. (2004). Kulttuuriteollisuus. Valistus joukkohuijauksena. Media & Viestintä, 27 (4–5). 

Ingram, D. (1990). Critical Theory and Philosophy.

Kauppinen, I., Pyykkönen M. & Moisio O-P. (2019). 1900-luvun saksalainen yhteiskuntateoria.

L’Etang, J., McKie, D., Snow, N. & Xifra, J. (2015). The Routledge Handbook of CriticalPublic Relations. Routledge.

Magala, S. (1990). The Concept of Critical Theory in 1988. Julkaisussa: Critical Theory today: the Frankfurt School: how relevant is it today? = Die Frankfurter Schule: wie aktuellt ist die kritische Theorie?

Malmberg, T. (2004). Porvarillisen julkisuuden keskeneräinen projekti: Jürgen Habermas ja kriittinen mediatutkimus. Julkaisussa: Mediatutkimuksen vaeltava teoria.

Mörä, T., Salovaara-Moring, I. & Valtonen S. (2004). Mediatutkimuksen vaeltava teoria.

Pieczka, M. (2015). Dialogue and Critical Public Relations. Julkaisussa: The Routledge Handbook of CriticalPublic Relations. Routledge.

Rasmusseen, D. (1996). The Handbook of Critical Theory.

Pieniniemi, S. (2020). Kulttuuriteollisuus ja dialektiikka. Näkökulmia Theodor W. Adornon ajatteluun.

Pietilä, V. (1997). Joukkoviestintätutkimuksen valtateillä.

Pöntinen, P. (2020). Liikkeelle lähtö: Käsitteiden ja näkökulmien määrittelyä. Viestinnän tutkimuksen perusteet. Verkkotallenne 1, osa 1.

Vardeman-Winter, J. (2015). Critical Public Relations is so Critical!” Objections, Counter-Objections, and Practical Applications to Critical-Cultural Public Relations Work. Julkaisussa: The Routledge Handbook of CriticalPublic Relations. Routledge.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Analyysi: Työeläkeyhtiöiden vastuullisuus

Minkälaista eettinen viestintä on?

Mitä työeläkeyhtiöiden viestintä paljastaa?

Pankkialan megatrendit

Miten organisaation legitimiteettiä arvioidaan?

Tekoälyn vaikutukset arkeen, työelämään ja yhteiskuntaan

Mitä disinformaatio tarkoittaa?

Mitä algoritmit ovat, ja miten ne näyttäytyvät meille?

Näin algoritmien eettisiin ongelmiin voidaan tarttua